Avaan silmäni hädissäni herätyskellon soidessa korvaani. Nostan raivokkaasti nyrkkiäni iskien kellon sammuksiin. Unen ja krapulan sekaisessa olossa hetken päätä pyöriteltyäni huomaan asuntoni olevan tyhjä. Nousen ylös ja yrittän kompuroida keittiöön tupakantumppien ja tyhjien viinapullojen täyttämän lattian läpi. Ilotyttö oli jättänyt viestin keittiön pöydälle:
"Oli hauska ilta Leonard, ethän pahastu ylimääräisistä rahoista, jotka vein lompakostasi. Hellyydellä Kylie
PS. Soittele kun tahdot pitää taas hauskaa".
Olin uupunut sekä mentaalisesti että fyysisesti, enkä välittänyt ilotytön viemistä rahoista. Saatikka siitä, että olin taas eilen käyttänyt morfiinia - olohuoneen pöydällä olevista ruiskuista päätellen. Asuntoni löyhkäsi aivan kuin joku olisi kuollut tänne, ja päätin että aistit olisivat hyvä turruttaa mahdollisimman pian. Nostin törkyiseltä lattialtani viimeisen pullon, jossa oli vielä vodkaa ja kävelin parvekkeelle. Ulkona satoi - kuten aina.
Oli aika lähteä töihin - todennäköisesti viimeisen kerran, sillä tiesin poliisipäällikön antavan minulle monoa. Paheeni eivät olleet enää salailtavissa, hengitykseni saattoi haistaa asemalle saakka. Samapa tuo, sillä en tahtoisikaan enää kuulua noihin virkamerkkiä heiluttaviin mulkkuihin. Kävellessäni läpi saasteisen sumun ja ankean harmaan ihmismassan täyttämän keskustan, aseman ovet seisoivatkin jo edessäni.
"Leonard! Tule toimistooni" karjaisee päällikkö. Kävelen kohti poliisipäällikön huonetta työtovereiden katsellessa halveksuvasti sivusta. "Kuule Leonard olen antanut kaltaiselle paskakaselle aivan tarpeeksi monta tilaisuutta ryhdistäytyä, mutta eilisten puuhiesi jälkeen mittani on jo helvetti täysi! Tiedät aivan hyvin, että aikasi täällä on ohi. 20 vuottasi poliisina ovat minulle merkityksettömiä, olet ollut viimeiset kuusi vuotta pohjalla. Iske virkamerkkisi ja aseesi pöydälle - sen jälkeen voit korjata ruhosi täältä". Teen kuten hän käski, kuitenkin halveksuvasti silmiin katsoen sanomatta sanaakaan. Kävelen ovelle ja huudan päällikölle ovelta: "Sinä ja muut byrokraatit voitte imeä kyrpääni!". En välittänyt potkuista, vaikka toisaalta työ oli ollut ainoa elementti, joka piti minut kaikki nämä vuodet vielä kasassa.
Kaupunkien katot kavahtakoot, sillä minä lankean vielä lopuksenne.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Mikä on saanut Leonardin vajoamaan noin alas ja vieläpä moneksi vuodeksi?
Pähenkilö on ollut kauan poliisina, mutta miksei sillä ole enää väliä?
Olen kai pönttö, mutta valaisisitko vähän viimeistä virkettä?
Minkä vuoksi Leonardin suhtautuminen työhönsä oli vähintäänkin ristiriitaista? Voiko olla sumua, jos sataa? Käyttiko Leonard puhtaita neuloja?
Moi Aleksi,
Onnistut pitämään tarinasi ankean tunnelman alusta loppuun saakka. Et tee tyylivirheitä, hienoa!
Voisiko tarinassasi olla tapahtumapaikan kuvausta vähän enemmän? Miten roolihenkilösi havainnoi esim. poliisiasemaa tai -päällikköä?
Onko ilotyttö juuri se sana, jota roolihenkilösi käyttäisi? Sana on melko vanhatyylinen ja ehkä jopa juhlava, jos nyt juhlava ilmaisua voi tällaisesta sanasta käyttää...
Hienoa, hienoa, hienoa... Pidin erityisesti tekstisi aistittavuudesta. Kaikki tuoksut, tunnnelmat, jopa läikähdelleestä alkoholista tahmainen lattia jalkojen alla, kykenin tuntemaan kaiken. Ainoa pikkuinen häiritsevä seikka oli lopussa aikamuodon vaihtuminen imperfektistä preesensiin, mutta sekään ei välttämättä ole mikään virhe.
Onko kyseessä nyt siis perinteinen traagisen menneisyyden omaava ristiriitainen ex-poliisi-hahmo, vai onko sinulla yllätyksiä hihassa? Millaisena henkilösi näkee tulevaisuutensa?
Lähetä kommentti