torstai 13. maaliskuuta 2008

Koko shitti: Morfiinimies

KAPPALE 1
Näköni selveni pikku hiljaa. Olen oman asuntoni sohvalla. Kumiletku on vieläki käsivarteni ympärillä ja tyhjä morfiiniruisku roikkuu heikosti sormieni varassa. Tripit ovat uuvuttavia, enkä jaksa nousta ylös. Alan vajota ajatuksiini ja muistoihin kun olin vielä virassani.

Olin työskennellyt pitkään yksin, mutta eräiden kohtalokkaiden sattumusten vuoksi minulle oli määrätty pari. Julie oli kaunis ja terävä. Tiesin etten voisi pitää näppejäni erossa hänestä, vaikka minulle oli tullut ilmi, että hän oli jonkun toisen.

Ei mennyt kauaakaan kunnes työsuhteemme rakoili ja pahasti. Ajauduimme epäammattimaisesti kilpailuhenkisiksi toisiamme kohtaan. Anoin vaihtoa toiseen työpariin, joka minulle suotiinkin nopeasti nuoren ärsyttävän ylpeän Jamesin muodossa.

Julie otti myöhemmin soluttautumistehtäviä, mahdollisesti ollakseen kaukana minusta. Vuoden jälkeen sain kuulla, että Julie oli poistunut keskuudestamme. Häntä oli ammuttu selkään, joka johti hänen kuolemaansa. Tämä toisaalta palveli hänen tapaansa elää. Osat olivat vaihtuneet hänelle.

KAPPALE 2
Kylmä neula ujuttautuu hieman nipistäen käsivarteni ihon alle. Uusi annos morfiinia leviää suoniini. Hyytynyt veri roikkuu pitkin nenän varttani. Köydet hiertävät ihoani luoden ruhjeita ympäri kehoani. Näen kun tohtori Pearl herättää leikkauspöydällä uuden kidutuksen kohteensa, hän on James. Joudun katselemaan yhä uudestaan kidutusnäytelmää, sillä psykopaatti nostaa esiripun uudelleen.


"Ihmislihan palapelit, kuinka suloisia ne ovatkaan" Pearl tokaisee ja ottaa leikkauspöydältä lihasahan. Nuoren Jamesin suu on tukittu kapulalla ja näen hänen kauhunsa vain vetisistä silmistä. Tohtori aloittaa sahaamaan Jamesin rintakehää hänen ollessa täysin hereillä. Veri valuu pitkin Jamesin kylkiluita sahan runnoessa läpi lihan ja luun. Tohtori ottaa suuret pihdit ja repäisee Jamesin rintalastan auki ja samalla verta purskahtaa ympäri huonetta. James menettää tajuntansa, mutta samalla tohtori Pearl laittaa häneen ruiskun adrenaliinia. "Ethän jää katsomasta tätä kaunista näkyä, ethän?" Pearl tokaisee huvittuneena. Tohtori kaivaa hieman sisälmyksiä esille, jonka jälkeen hän ottaa pienen kirurgisen sirkkelin ja painaa tämän käyntiin. Tohtori Pearl katsoo hullun kiilto silmässä "töitään", sirkkelin pitäessä kimeää ääntä. Sirkkeli uppoaa Jamesin sisuksiin ja tohtori Pearl heittelee samalla leikkaantuneita verisiä sisuspaloja ulos Jamesin ruumiista.

James on kuollut ja enää nukke tohtori Pearlin sairaassa pelissä. Silpottuaan vielä Jamesin sukuelimiä, hän kantaa ruumiin ruumisläjään huoneen nurkkaan, jossa muut ryhmäni jäsenet makaa vat verisinä ruhoina. Kuoleman löyhkä on saanut minut oksentamaan, mutta oman suukapulani tähden olen joutunut nielemään kaiken.

"Aah, vielä yksi jäljellä - Leonard tervetuloa vastaanotolleni" Pearl tokaisee. Olen sumeassa olotilassa morfiinista huumautuneena. Juuri kun tohtori alkaa avaamaan siteitäni, hänen päänsä suorastaan räjähtää ja verta, luunsiruja ja aivonpaloja lentää päälleni. Erotan ovensuussa hahmon...Julie?

KAPPALE 3

Avaan silmäni hädissäni herätyskellon soidessa korvaani. Nostan raivokkaasti nyrkkiäni iskien kellon sammuksiin. Unen ja krapulan sekaisessa olossa hetken päätä pyöriteltyäni huomaan asuntoni olevan tyhjä. Nousen ylös ja yritän kompuroida keittiöön tupakantumppien ja tyhjien viinapullojen täyttämän lattian läpi. Ilotyttö oli jättänyt viestin keittiön pöydälle:

"Oli hauska ilta Leonard, ethän pahastu ylimääräisistä rahoista, jotka vein lompakostasi. Hellyydellä Kylie
PS. Soittele kun tahdot pitää taas hauskaa".

Olin uupunut sekä mentaalisesti että fyysisesti, enkä välittänyt ilotytön viemistä rahoista. Saatikka siitä, että olin taas eilen käyttänyt morfiinia - olohuoneen pöydällä olevista ruiskuista päätellen. Asuntoni löyhkäsi aivan kuin joku olisi kuollut tänne, ja päätin että aistit olisivat hyvä turruttaa mahdollisimman pian. Nostin törkyiseltä lattialtani viimeisen pullon, jossa oli vielä vodkaa ja kävelin parvekkeelle. Ulkona satoi - kuten aina.

Oli aika lähteä töihin - todennäköisesti viimeisen kerran, sillä tiesin poliisipäällikön antavan minulle monoa. Paheeni eivät olleet enää salailtavissa, hengitykseni saattoi haistaa asemalle saakka. Samapa tuo, sillä en tahtoisikaan enää kuulua noihin virkamerkkiä heiluttaviin mulkkuihin. Kävellessäni läpi saasteisen sumun ja ankean harmaan ihmismassan täyttämän keskustan, aseman ovet seisoivatkin jo edessäni.

"Leonard! Tule toimistooni" karjaisee päällikkö. Kävelen kohti poliisipäällikön huonetta työtovereiden katsellessa halveksuvasti sivusta. "Kuule Leonard olen antanut kaltaiselle paskiaiselle aivan tarpeeksi monta tilaisuutta ryhdistäytyä, mutta eilisten puuhiesi jälkeen mittani on jo helvetti täysi! Tiedät aivan hyvin, että aikasi täällä on ohi. 20 vuottasi poliisina ovat minulle merkityksettömiä, olet ollut viimeiset kuusi vuotta pohjalla. Iske virkamerkkisi ja aseesi pöydälle - sen jälkeen voit korjata ruhosi täältä". Teen kuten hän käski, kuitenkin halveksuvasti silmiin katsoen sanomatta sanaakaan. Kävelen ovelle ja huudan päällikölle ovelta: "Sinä ja muut byrokraatit voitte imeä kyrpääni!". En välittänyt potkuista, vaikka toisaalta työ oli ollut ainoa elementti, joka piti minut kaikki nämä vuodet vielä kasassa.

KAPPALE 4
Hattaraisen harmaat pilvet kiitävät yläpuolellani. Nyt on aivan hiljaista. Nyt on ympärillä tyhjää. Vain asfalttikentät ovat ystävinäni, kaupunki on kaukana - vihdoin olen löytänyt rauhan. Minä, Leonard C. Wilson olen voittanut ja luovuttanut.

Suljen silmäni hymyillen ja ajattelen hetkiä jolloin sain pitää sylissäni ihmistä ja kertoa tälle rakastavani häntä. Hyväillä tämän hiuksia ja lämpöistä ihoa. Vain rakkaus ei ole pahaa ja vain rakkaus on hyvän yläpuolella. Nyt olen valmis ymmärtämään sen. Pieni tuulen vire nousee ja samalla nousee myös pistoolini. Hyvästi.

3 kommenttia:

Cammie kirjoitti...

Tästä tekstistä huomaa, että sen on kirjoittanut miespuolinen. Rankkaa, sanoisinko.
Tämä on vähän samaa tyyliä kuin tämä tämä Trainspottning. Kirjotinkohan senkin väärin?

Marika Pöyri kirjoitti...

Moi Aleksi,

Mielestäni tyylisi on kaikessa karuudessaan ja suoruudessaan loistava! Tyyli sopii sinulle, joten jatkaisin ehdottomasti tällä linjalla, jos olisin sinä.

Olet myös onnistunut loihtimaan yhden, kokonaisen tarinan. Tehtävä ei ollut helppo, mutta laittoi luovuuden koetukselle :). Mielestäni tämä on toimiva kokonaisuus tarinana. Etenkin tarinan nimimaailma on upea yksityiskohta!!!

Jatka kirjoittamista!

Marika Pöyri kirjoitti...

Moi taas Aleksi,

Ei kantsis vähätellä omaa työtään, etenkään kun teet sitä hyvin :).

Sinulta puuttuvat nuo lukupäiväkirjamerkinnät tyystin, joten en voi antaa sinulle vielä arvosanaa :(.

Mitäs tehdään?